Häppee! Häppee! Setä Tervo ja Kylmän sodan Suomi

 'Mummo näitä aina piti esillä, joten pian pidät sinäkin ja olet saamarin ylpeä yli sadan euron kynttilänjaloistasi.' Oheinen lausahdus on poimittu Hesarin jutusta, jossa haastatellaan sisustuspersoonajotain. Ja taas pitää hävetä ihan hirveästi. Että on mentykin arvostamaan mummoa ja vähän perinteitäkin. Miten eilistä! Vittuun vain tuommoiset pohjoismaiset  pikkunäppärät jutut, uutta designia vain niin kuin kunnon nousukkaalla pitää ollakin ja tietysti sisustuspersoonjoku stailaamaan koti sisustajapersoonan omanmaunmukkaan ja helevetillisen kalliilla hinnalla.  Ehkä joku satavuotinen perinne jostain muusta maasta ja kulttuurista olisi 'siis hirmu kiva'  ja raikas? Se ei olekaan eilistä. Noh, nämä on näitä - ei vakavastiotettavia kuluttajamainoksia, tällaiset jutut. Aika monella, niin minullakin, on ne perinnejutut iloisesti sekaisin uusien hömpötysten seassa. Ja kukaan muu ei tule kyllä minun kotiini määräämään kaapin paikkaa, se on ihan varma. Vaikka oma maku olisi kardashianista seuraava, niin ei sittenkään. Omapa on makuni.

Mutta mitä ajatella, kun taas ihan vakavasti otettavassa YLEn sarjassa, Kylmän sodan Suomi, käsketään oikein urakalla häppeemään omaa historiaa - voiko sarjan ottaa vakavasti? Pitäisikö hävetä suomettumista ja kylmän sodan aikaista politiikkaa, kun ei räyhätty, tapeltu, oltu sormi ojossa neuvomassa, miten asiat olisi pitänyt Neuvostoliitossa hoitaa, ei nyrpistetty nokkaa kuin vain naapurin selän takana, ei hoettu ihmisoikeuksista, pidettiin naama peruslukemilla ja mölyt mahassa? Tuoko sarja mitään uutta tai oleellista esiin, muuta kuin päivittelyä?

30-luvulla Suomessa kallisteltiin natsi-Saksaan päin, älymystö ja iso osa poliitikkoja ja eliittiä. Kauppaa käytiin ja aatteita palvottiin. Aseveljeksikin vielä 'ajauduttiin' kas kummaa, vaikka saksalaiset pitivät suomalaisia alempirotuisina. Niin se selkä taipuu kummasti. Mutta mitäs tuosta, niin tapahtui monessa muussakin maassa. Esimerkiksi Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa ei vieläkään ole kunnolla perattu, kuinka helvetin paljon siellä pesiytyi natsiaatetta yläluokkiin. Tavan kansa sitävastoin vähän naureskeli natsismin mahtipontisuudelle ja äänesti mitä äänesti. 

60-luvulla älymystö hurahti sitten vastakkaiseen suuntaan, poliitikot perässä ja kauppamiehet poliitikkojen perässä. Kummarreltiin itään ja tehtiin helvetin hyviä kauppoja ja juotiin vodkaa. Niin kuin sanottu, vähän nolo menestystarina, mutta mitäs tuosta. Niin oli vähän kaikki muutkin länsimaat vasempaan kallellaan jonkin aikaa. Suomessa tietysti jatkettiin kallistelua,  niin pitkään kuin tarvittiin. Hyvin kävi. Mutta tervojen sun muiden mielestä väärin leikattu, kun potilas ei kuollut.  Tai siis Neuvostoliitto kyllä kuoli. Mutta siis ei se mennyt niin kuin oikein. Noh, tavan kansahan naureskeli poliittisen eliitin liturgioille ja luki paljon rivien välistä. Nopeasti oppi mikä on liibalaabaa, mikä diipadaapaa ja mikä asiaa. Vasemmistolaiset toimivat aatteitensa mukaan ja heillä ei sinänsä ole mitään seliteltävää, mutta itseään oikeistolaisina pitäneiden ja pitävien puoluiden ehkä olisi hieman auottava omaa noloa menestystarinaansa. Tosin täytyy sanoa, että kaikkein vähiten isoista puolueista sortui ylilyönteihin SDP, siis vasemmistolaispuolue. Kertonee omaa huvittavaa kieltään 70-luvun politiikasta.

Mutta tavan kansa ei kyyristellyt, pelännyt tai ahdistunut Neuvostoliitosta - se oli ehkä vain kaikkein oikeistolaisimpien perheiden ongelma, siellä paisuteltiin N-liiton uhkaa ja kerrottiin ydinsodasta ja kommunismin vaaroista. Tavan kansa kävi N-liitossa loma- ja ryyppyreissuilla ja  jotkut työkeikoillakin ja näki kaikessa hiljaisuudessa, että ei oikein toimi tämä systeemi, kun ei ole päivittäistavaroita, vaikka avaruustutkimus on huippulaatua. Mutta ei siitä kouhkattu, oltiin vain tyytyväisiä, että omassa kaupassa oli tavaraa  ja valikoimaa ja että kauppa itäänpäin veti. Tämän kaiken tuntuu Tervon ja kumppaneiden sarja unohtavan. Tavalliset ihmiset. Pragmaatikot.

Ja siitä päästäänkin sopivasti ajatukseen siitä, että koko historiankirjoitus on paitsi voittajan kirjoittamaa, myös samalla vain pieni otanta koko kuvasta. Emme oikeasti tiedä, mitä tuumailivat Rooman valtakunnan asukkaat aikoinaan. Naureskelivatko he vallanpitäjille vai pitivätkö näitä jumalina ja katselivat silmät lautasina heidän toimiaan ja tottelivat mukisematta?  Norsunluutornista Tervo huutaa, että mikä Häppee!  Käydään kovaa taistelua siitä, kenen historiasta tehdään Virallista Historiaa. Kuka on se voittaja, joka kirjoittaa kylmän sodan ajasta sen Totuuden?

Vähän nolo menestystarina. Niin. Ehkä niitä puolesta ja vastaan kohkaajia hävettää? Stalinistia se, että unelma ei toimi. Kommunismin vastustajia se, että se vain noin lässähti koko valtio jee, ja tilalle saatiin kapitalismi Venäjällekin - mutta ää, taas on sodanuhka päällä ja ihmisoikeudet niin ja näin. Ei auennut paratiisi oikein kellekään. Ja niin kuin kohkattiin ja taisteltiin.  Olen aina ihaillut yhtä asiaa amerikkalaisessa viihteessä (ja kulttuurissa yleensä): se osaa tehdä oman maan kupruistakin viihdettä ja rahaa. USA:n täydellinen pohjanoteeraus - Vietnamin sota - on kerrottu tuhansissa kirjoissa, tv-sarjoissa, elokuvissa. Miten 'ajaudutaan' pahan palvelukseen ja tuetaan vietnamilaista dikataattoria, jota oma kansa vihasi niin paljon, että pitivät kommunismiakin parempana vaihtoehtona. Hupsista. Samalla kuitenkin muistetaan aina mainita, että tavalliset amerikkalaiset eivät juuri Vietnamin sotaa kannattaneet. 

Nyt äkkiä pukkaamaan vaan tv-sarjaa idänkaupasta - samaan tapaan kuin Hirviniemi ja kumppanit tekivät puolivillaisen hupailun pikkaisen noloista ja siten hauskoista Keihäsmatkoista. Lähihistoriaa ja varsin hupaisaa sellaista. Laadukkaasti tehtynä kuin vaikkapa Nyrkki. Ehkä virolaisten ja venäläisten kanssa kimpassa. Joku synkeä talvinen murhatapaus Kostamuksessa! Tai Enson ja Imatran välisellä sillalla on tapahtunut kauheita! Viinapullo on vaihtanut omistajaa! 

Vihreä kupla

Hesarissa oli analyysia Vihreiden huonosta vaalituloksesta otsikolla 'Vihreät tyri loistavan tulevaisuutensa, ja nykyjohdolle paluu laajan yleisön puolueeksi voi olla äärimmäisen vaikeaa' ja jatkaa 'Puoluetta uhkaa tappiokierre, jos se ei ala panostaa selvästi enemmän myös muuhun kuin ilmastokriisiin ja tasa-arvoon.'

Tavan tallaajan näkökulmasta Vihreät elävät omassa hyvinkoulutettujen ja -tienaavien kaupunkilaiskuplassaan, jossa ollaan ehanan mustavalkoisia - luonto ihana, tasa-arvo ihana, köyhä rahvas paha, tyhmä. Vihreät ovat puhuneet mm. monikulttuurisuuden puolesta, sen rikastuttavasta vaikutuksesta yhteiskuntaan. Missä se rikastuminen näkyy? Kenen elämä rikastuu? Kun hyväpalkkainen, korkeakoulutettu city-vihreä seurustelee ja tekee yhteistyötä toisesta maasta ja kulttuurista tulevan yhtä paljon (tai enemmän) tienaavan, yhtä korkean (tai korkeamman) koulutuksen omaavan henkilön kanssa, on kontakti varmaankin antoisa ja khöm rikastuttava kenties.  En näe kyllä siinä mitään rikastumista, jos työkaveri on hongkongilainen ja hänen kanssaan jutellaan päivittäin broken englishia. Mutta on sivistynyttä ja rakentavaa varmaan. Jälkikasvulla voi koulussa ja harrastuksissa olla näiden pärjäävien maahanmuuttajien jälkeläisiä kavereinaan, ja nämä penskat yhdessä hihittelevät köyhälle valkoiselle junttirahvaalle, niiden ajatuksille, kulttuurille ja murteille. Kotona voi sitten paskaiset sukat jättää lattialle, kyllä se köyhä filippiiniläisakka ne kerää, siitähän se palkankin saa.  Ja kun on peruskoulutus Suomessa hankittu, muutetaan johonkin ei-junttiin maahan rikastumaan. 

 
Se junttirahvas joutuu tutustumaan lähinnä ja ensiksi kerjäläisiin, taskuvarkaisiin, huumekauppiaisiin, lähentelijöihin, epämääräisiin vislailijoihin, seuraajiin ja ilmeisen rikastuttavaan kosketukseen pyrkiviin. Bussia ajaa kaupunkia tuntematon ja helvetin kiukkuinen ja siten vaarallinen itäblokkilaisen palveluasenteen omaava tulokas. Rakennuksilla työkaveri voi olla työturvallisuudesta piittaamaton vaaratekijä, vai onko hän rikastuttava ulokomualainen ihmiskontakti? Lapset ihailevat silmät pyöreinä mustia gangstereita ja kantavat puukkoa mukanaan ihan noin varmuuden vuoksi. Silti voi lähteä merkkivaatteet päältä ja matkapuhelimet taskusta, kun niitä etnisiä puukollauhkaajia on lauma  siinä ympärillä. Ja iso osa rahvaan jälkipolvesta jää Suomeen ja Suomea rakentamaan. 

Siinä sitä saa sitten  Vihreä Kupla nauraa hykertää, että miten se rahvas onkin niin rasistista ja epäluuloista. Ihan tyhmiä ovat. Ja eikun propagandaa pukkaamaan. Joka mediaan tuputtamaan toiseutta, sopi se kontekstiin tahi ei. Islam on rauhan uskonto niin kuin kristinuskokin tai mikä muu tahansa, sopi se viimeaikaisiin uutisiin tahi ei. Suomalaista muotia suomalaisille naisille esittämään pikimusta nainen! Ei yhtään rasistista tai omimista, eihän. Nuorille suunnatuissa tv-sarjoissa hyviksen ja ihailtujen rooleihin muunmaalaisten jälkeläisiä, sopi kontekstiin tahi ei tai oli kansa 95 %:sesti valkoista tahi ei, television ja viihteen maailmassa joka toinen suomalainen on PAKKO olla muuta kuin pellavapääjuntti. Ei yhtään rasistista tai omimista, eihän. 

30-luvulla älymystö ja eliitti hurahti natsien ja muun äärioikeiston ihailijoiksi ja yritti kovasti käännyttää kansaakin. Persiilleen meni ja sotakin hävittiin, vaikka niin oltiin arjalaisten ja ylirodun kapisena rakkikoirana. Sitten 60-luvulta 70-luvulle älymystö hurahti äärivasemmiston kelkkaan ja oltiin stalinisteja niin maan sydänjuuriaan myöten. Ja yritettiin käännyttää kansakin. Persiilleenhän sekin rojahti ja ihannevaltiokin meni ja hajosi. Ja kun ei toimi sosialismi, ei kapitalismi, niin tasa-arvon vaatimus tuntuu tosi oikealta aatteelta kannattaa, se on niin sanoakseni takuuvarma aate, sillä kukapa ei tasa-arvoa kannattaisi. (siis todellisen tasa-arvon, ei sellaisen jossa joku asetetaan etusijalle esim. ihonvärin tai/ja uskonnon perusteella). Samaten on luonnonsuojelun kanssa. Turvallista aatetta ja niissä riittää puhuttavaa, jolla voi sitten peittää ne ikävämmät asiat ja puutteet omassa ideologiassa.

Köyhyys. Oi. Aina nuo rumat rumat rumat köyhät keskuudessamme. Ja Me tavallinen ruma rahvas omine pienine mitättömine rahahuolinemme. Avioliitoista sanottiin ennen muinoin, että kun köyhyys astuu ovesta sisään, niin rakkaus lentää ikkunasta ulos. Sama pätee kyllä kaikkeen muuhunkin. On oikeasti naurettavaa, kuinka hyväosaiset paasaavat siitä, miten pitäisi olla ja ajatella, vaikka he eivät tietäisi tuon taivaallista todellisista vaikeuksista ja ongelmista. USA:ssa on taas, jälleen kerran, kehitetty paikallisista ongelmista rotukysymys (ja aivottomat ainaoikeassaolijat kopioivat sen sellaisenaan tänne), vaikka sitä se ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole. 

Kyse on rikkaat vs köyhät. Mutta tämä on USA:ssa sietämätön ja pelottava ajatus, koska se vie mielikuvat johonkin köyhien vallankumoukseen ja herraisä kommunismiin ja ties mihin. Niin. Jos asioita ei hoideta ja/tai niitä lakaistaan maton alle (tämä nyt on vaan tällainen rotukysymys, pistetäänpäs Oscaria menemään mustalle näyttelijälle, niin kyllä ne siitä rauhoittuu), niin voihan sieltä tulla vaikka minkälainen vallankumous, oikeistolainen, vasemmistolainen, autoritäärinen, anarkistinen, laulava, naurava, ampuva, istuva. You name it. Jotta fokus pysyisi oikeassa ongelmassa, slogani USA:ssa pitäisi olla jotain sellaista kuin 'Even poor people matters'. Sillä ihan yhtä paskamaisesti poliisi (tuo hyvintoimeentulevan väestön puolustaja) kohtelee tavallista, köyhää valkoista. Siellä valkoniska -karenia kyykyttää ja itkettää ja tarvittaessa ampuu paskat pihalle niin valkoinen, musta kuin latinotaustainen poliisi. Ja nauttii kovasti.

Vihreät jankuttaa tasa-arvosta ja ilmastosta, mutta ei tee, ei osaa/pysty/halua tehdä mitään köyhyydelle, eikä se uskalla ottaa kantaa mihinkään muuhun kuin noihin kahteen mantraansa, tasa-arvo ja ilmastonmuutos. Voi vihainen Greta sentään.  Luonto se kiittäisi kovasti, jos kaikilla olisi varaa ostaa luomua, laatua, vähäpäästöisiä autoja jne. Ja kivasti alkaisi olla tilaa kaikille ja kaikenlaisille, kun ei tarvitsisi taistella toimeentulosta ja pelätä ikenet verillä, että Suomi muuttuu 'practically in Beirut':ksi (Hyacinth Bucketia lainatakseni) tai joksikin viheliäiseksi jenkkighetoksi. Ja että kaikki saa olla ylpeitä omasta taustastaan ja kulttuuristaan. Mutta milläs se Vihreäkuplalainen sitten pääsisi ylemmyyttään näyttämään? Höh.

Mieheni vaimo

Katsottuna pienoiseksi hitiksi noussut suomalaissarja Mieheni vaimo. Hyvä, että suomalaista kulttuuria tuetaan.

En erityisemmin itse innostunut. Pirjo Lonka on hyvä - niin kuin aina. Suomi - Viro - yhteys ja maiden suhde on mielenkiintoinen. Sarjassa leikittiin kliseillä - esim. katu-uskottava, hyväksikäyttävä, virolainen strippari vs. sinisilmäinen, hyväksikäytettävä suomalainen kermaperse. Tai tyylikäs virotar - arkinen, pragmaattinen suometar. Mutta ei niistä saatu oikein mitään irti. Lasten ja nuorten käyttö tv-sarjoissa ja elokuvissa on aina riski. Jo näyttelijöinä he voivat pilata paljon. Nyt oli mukana luvattoman huonoa artikulointia, sössötystä ja kummallisia painotuksia. Ilmeisesti niillä haluttiin korostaa ah niin muodikkaasti nykypoikain feminiinisyyttä ja monimuotoista seksuaalisuutta. Mutta kun selvääkin puheesta pitäisi katsojan tai siis kuulijan saada. Toisaalta - mumiseva, lespaava teinipoika oli juuri niin ärsyttävä kuin tuonikäiset muutenkin on - ja eihän niidenkään puheesta mitään selvää saa. Ja pojot siitä, että tässä ei ollut tuottajasetien ja -tätien helmasyntiä - teiniseksiä. Sitä nuorten näyttelijöiden hyväksikäyttöä kun ollaan nähty ihan tarpeeksi Game of THronesista Skillseihin.

Mutta joitain muitakin nykymaailman korniuksia oli tarttunut mukaan - teinipoikain ihastelun kohde koulussa nyt sattui olemaan - tsädäm! - Ruskea Tyttö, lähes täysin valkoihoisessa Suomessa. Näin näppärästi saatiin mukaan monikulttuurisuus ja diversiteetti - nykypropagandan mantrat, joita hoetaan yhtä innokkaasti uskovien parissa kuin aikoinaan Iskurityöläinen ja Kansojen Ystävyys -sloganeita stalinisteilla 70-luvulla ja Arbeit macht frei:ta ja Jedem das Seinea natseilla 30-luvulla. Ja kaikkihan tarkoittivat ja tarkoittavat vain muiden parasta. Ihan meidän parasta ajatellen. Ja vähemmistöjen parasta. Ihan ajattelevat ja toimivat näiden vähemmistöjen puolesta. Diversiteetin vaatimukset näkyivät esim. eräässä uutispätkästä eräästä suomalaisesta maalaiskoulusta, jossa näkyi kun eeräs opettajatäti tempaisi jostain sivulta vissiin paikkakunnan ainoan mustaihoisen lapsen eturiviin, ettei vaan kukaan pääse rasismista syyttämään. Että ollaan moderneja ja on diversiteettia. Tämä lapsi oli varmasti onnellinen, kun pääsi eturiviin pelkän ihonvärinsä takia. Mutta että rasisteja ei olla. Kaikki päälleliimattu ärsyttää ja osoittelevuus tökkää silmään ja tekee katsojalle halvan olo. Olenko vain joku holhottava propagandan kohde?

I watched the BBC:s Showtrail

OK, it is the New Colourful Britannia, well-educated, talented, beautiful and classy. And together with the white, witty, presumptuous, narcissistic upperclass kids they can do everything they want: kill, rape and get out of it. They can literally change the history, write it in a new, winning, colourful way (Harlots and Bridgetons are only the beginning). And oh how they laugh on face the Old, White England and its poor, old-fashioned working class, which is something like white trash on their feet. They just charm them, lie to them and destroy them and then dump them. And when doing that they take advantage of everything they can: abuse, racism, pedofiles, porn, own parents, hate. Everything is Show ja show you must.

I used to like British tv-series a lot. But UK has lost it - their originality, their guts, their irony, their intelligence. Now it's only generic wanna-be-americans-dont-wanna-be-bloody-white-europeans -stuff. Oh dear,dear, litte poodle of USA. Poor people of the Third World and UK want to be desparately US-citizens. Let them be.

Kesän helmoista syksyn ihanaan viileyteen

YLEN OLOHUONE

Kun jengi on nyt väkisin enemmän yhdessä kodeissaan, jotka alkavat kuukauden kuluttua tuntua ahtailta ja kaverin naama vieressä vituttaa jo urakalla ja penskat saisi häipyä pahantekoon helvetin kuuseen ja kaikki käy hermoille, niin

mitäpä tekee Ylen Olohuone, tuo kiireessä kokoon kyhätty olo-, elo- ja viihdeohjelma? Kutsuu vieraaksi kattiloidenkolistelijan. Nyt äkkiä lisää penskoille ideoita muun mekastuksen ja mölyämisen oheen: kattilat kalisteluun, kannet kolisteluun. Mikä erinomainen idea, heti tuotantoon! Kiitollisina vanhemmat olohuoneissaan ottavat vastaan nämä ideat ja eikun pennut harjoittelemaan.

Sitten otetaan yhteys kotikeittiöön sinne jonnekin jollekin bloggaajalle, joka on räjäyttänyt netin jollakin, mitä kuuluu?

-Hy..tä...k..Laitamme täss... ... jota... miehen...nä ... erin...sta.
-Oikein hienoa! Hyvältä kuulostaa! Mitenkäs se resepti menikään!
-Ens.. .... kuumaan.... ja sitten laitamme ka....humaa.....nat on kuori...

-Nyt joudun keskeyttämään tämän, aika loppuu, jääkää te sinne valmistelemaan herkullista alkuruokaa, mutta nyt musiikkia.


Ihan hyvä, että YLE on reagoinut ja tuonut ajankohtaisohjelmaa iltoihin ja antaa artisteille ja vähän muillekin työtilaisuuksia paikkaamaan keikkojen peruuntumisia. Mutta pliiiiiis, tsekatkaa vähän niitä yhteyksiä, että toimiiko ne. Ja vähän niitä ideoitakin, että toimiiko nekään vai tuleeko sutta ja sekundaa. Ja ihan hyvä, että ollaan positiivisia, mutta se ei saa tarkoittaa keskinäisen kehun kerhoa, jossa vain ihaillaan toisen ulkonäköä ja taitoa ja vähän kaikkea, ja toinen nyökyttelee siinä vieressä, että juu totta tosiaan, näinhän se on.

Mutta ennen kaikkea: älkää tupatko sitä ohjelmaa ja touhuamista yhteen iltaan niin paljon, että juontaja ja ohjaaja eivät kykene sitä hallitsemaan olematta tökeröitä tai jopa törkeitä, kun joutuvat katkomaan toisten puheita ja tekemisiä. Se on vitun noloa! Sitä on ikävä katsoa. Siitä ei jää hyvä maku suuhun.

ONCE UPON A TIME IN HOLLYWOOD

Olipa kerran Amerikka ja se oli great. Ja olipa kerran siellä Amerikassa Hollywood, joka myös oli great. Vaan eivät ole enää kumpikaan hohdossaan. Molemmat on kuin museoita, joissa turistit pistäytyvät katsomassa, että täällä niitä tehtiin - niitä elokuvia ja...murhia. Hollywood on nyt trash ja mennyttä päivää. Niin kuin koko USA:kin trumpetisteineen ja hilaristeineen.

Tarantino oli hetken Hollywoodin kultapoika, se joka pelastaa, luo uutta, yhdistää taiteen ja kitschin. Reservoir dogs ja Pulp fiction olivat - ja ovat edelleen - ihan katsottavia leffoja. Jackie Brownkin menettelee, mutta sen jälkeen alkoi itsensä toisto, lapsellisuuksien ylivalta ja haukotuttava tylsyys. En pysty vieläkään katsomaan Kill Billeja nukahtamatta kesken kaiken. Hyvää unilääkettä. Pidin Tarantinoa vuosikausia menetettynä tapauksena, mutta sitten yllättäen pidin Djangosta. Tietysti senkin loppu on puuduttavaa ammuskelua ja sommiteltuja, teennäisiä ja tylsiä koreografioita, mutta sen lopun voi jättää katsomatta. Sitten tuli pari todellista paskaleffaa, joten ei sillä Djangon hehkulla pitkälle menty.

Ja nyt sitten - Once upon a time in Hollywood. Tykkään tästä! Idea on sama kuin puuduttavassa Inglourious Basterdsissa - leffassa, joka on juuri niin teennäinen kuin teennäisen konstaileva nimensä on. Siinä Tarantino kulki Euroopassa ja Euroopan historiassa ja oli niin metsässä kuin olla voi. Nyt Quentin-poika pysyttelee rutikuivilla Hollywoodin kukkuloilla - onko tulta, dude hei? Ja Tarantino on liekeissä heti, omillaan, siinä ympäristössä, jonka historian ja kulttuurin hän tuntee. Hän on etsinyt yhden sellaisen (kipu)pisteen, joka muutti hyvinkin ratkaisevasti amerikkalaista kulttuuria kokonaisuudessaan - eikä hyvään suuntaan. Mutta Tarantinon todellisuudessa asiat voivatkin mennä tosi hyvin ja hyvikset voittavat pahikset ja muuta romanttista satua, jota Tarantino osaa kertoa olematta siirappinen tai ylisentimentaalinen. Sitä kipeämpää on katsojan tajuta, että eihän se niin mennyt. Pahikset yllätti ja rökitti kuusnolla. Mutta ehkä jossain toisessa todellisuudessa Sharon Taten ja Roman Polanskin lapsi muistelee tällä hetkellä komean uran luoneita vanhempiaan, jotka erosivat tosin jo vuonna 1973, mutta että kovin suurta muutosta perhe-elämään ei tullut, sillä Jay-setä oli aina ollut enemmän läsnä ja isänä kuin Roman koskaan.

Tarantino on tässä siis tutulla alueellaan, muovisessa ja jo hieman rappeutuneessa ja nuhjuisessa television valtaamassa liukuhihnatuotannon H-woodissa. Tarantinon ei tarvitse esittää syvällistä, hän tekee vain sen, missä hän on erittäin hyvä: Hän surffaa niillä pinta-aalloilla ja kuin vahingossa purskauttaa lainelaudallaan joskus syvempiä vesiä pinnalle. Näyttelijän elämä on vailla glamouria, lähinnä kovaa taistelua paikasta auringossa ja puolivillaisissa tv-tuotannoissa ja päihteiden väärinkäyttöä. Mutta joillakin tähdillä on hulppeaa, tuli ne sitten Puolasta tai Texasista, ja ne tekee ihan elokuvaa. Ne tosin käyvät enenevässä määrin filmaamassa niitä elokuviaan Euroopassa tai muualla, mutta vielä niillä on hulppeat asunnot Hollywoodin kukkuloilla.

Ja Tarantino lapsellisuuskaan ei tällä kertaa ärsytä, vaan vain huvittaa. Kun on vuosikausia juoruttu herran jalkafetisismistä, niin nyt on kuvassa naisten paljaita sorkkia aina kun vain tarinasta löytyy sopiva aukko niitä vilauttaa. Kollegaa, Polanskia, syytettiin alaikäisen nussimisesta ja kuin kaveripalveluksena tässä muistutetaan, kuinka ajat olivat niin toiset ja pikkupillut suorastaan tyrkyttivät itseään kunniallisille ja rehdeille elokuvaohjaajille tai jopa stunt-miehille tai kelle tahansa kyydintarjoajille. Kyllä ne penskat olikin kauheita. Ei syvällistä pohdintaa tai saarnaamista hyväksikäyttökulttuurin läpitunkevasta voimasta, se olisikin pilannut fantasian tunnelman pahasti.

Tai kun väkivallalla aina mässäillyt ja sen täydelliseen vieraannuttamiseen realismista pyrkinyt ohjaaja pääsee itse asiaan: 'Olemme sukupolvi, joka on katsonut tv:stä murhia koko lapsuutensa. Ja tämä on vitun Hollywood! Täällä on ne ihmiset, jotka näyttivät meille niitä murhia, opettivat meidät tappamaan ja ovat nyt sikatörkyrikkaita. Joten eiköhän leikata niiltä munat ja syötetä niitä heille. Siat, röh röh.' Noin vapaasti lainatakseni. Mitä vastaa Tarantino - tietenkin vastaa väkivaltaan väkivallalla ja pääsee mielipuuhaansa, kekseliääseen tappamisen koreografiaan. Nokkela tapa satuttaa ja tappaa on Tarantinosta vaan niin coolia. Mutta vissiin? vain elokuvassa. Nämä ahdistavat mukahippimöröt tulivat Cielo Drivelle jostain ihan toisesta todellisuudesta, eivätkä he ymmärtäneet elokuvan illuusiota. Mutta kuinka vapauttavaa Tarantinon lapsellinen väkivalta on tässä: Krenwinkeliä olisi itsekin tehnyt mieli kopauttaa päin takanreunaa muutama sata kertaa - varsinkin kun katsoin hänestä tehdyn dokkaripätkän 'Elämää Mansonin jälkeen' - mätäne helvetissäsi stanan akka! Vai olisiko ollut parempi kuolla Tarantinon todellisuudessa? Sen syvällisempää ei Tarantino lähde pöyhimään - maassa, jonka perusta on alkuperäisasukkaiden ja heidän kulttuurinsa tuhoamisessa, vaurauden luomisessa orjatyövoimaa Afrikasta väkisin roudaamalla jne. Olisihan siinä aineksia siihen, miksi amerikkalaiset rakastavat väkivaltaa, pyssyjä ja murhia ja tekivät siitä oikein viihdettä ja oman teollisuustuotannon, jonka avulla suolsivat maailmalle legendaarisia tv-sarjojaan ja leffojaan ja käärivät massia. Toisten kärsimys ja tragedia on toisen hupi ja leipä. Miksi nämäkin murhat ahdistaaa minua, vaikka kerrankin se väkivalta kohdistui siihen porukkaa, joka siitä väkivallasta hyötyi, eikä vain satunnaiseen köyhään kulkijaan? Siksi, ettei oikeasti ja aidosti sillä ideologialla ollut mitään tekoa tämän asian takia - jos olisi ollut, ei siihen olisi käytetty brutaalia väkivaltaa - nämä olivat itsekin väkivallasta näuttineita hörhöjä vain.

Pointsit Tarantinolle siitä, että ei glorifioinut Mansonia kuin tappajatyttöjäkään sen kummemmin pahuuden glorialla, vaan teki heistä naurunalaisia, koviksia leikkiviä nuhjuisia pikkupenskoja, mitä he todellisuudessakin olivat. Typeriä, ajattelemattomia, hätkäyttämään pyrkiviä pikkuhuomiohuoria, jotka heittivät elämänsä paskatunkiolle saadakseen hyväksyntää entiseltä linnakundilta ja arvostusta ja rakkautta omalta pikkuyhteisöltä, jonka he olivat hankkineet niiden kamalien vanhempien/muiden omaisten tilalle. Mansonhan vetosi eniten ns. hyvän perheen lapsiin, keskiluokkaan ja tämäkös keskiluokkaa erityisesti ahdisti. Esimerkiksi työväenluokkaiset nuoret useimmiten vain nauroivat Mansonille ja tämän esittämiselle, näkivät pikkukundin läpi, mikä tämä oli. Mutta nämä jännämiestä elämäänsä etsineet nuoret keskiluokan tytöt ja pojat sen sijaan eivät nähneet Mansonin läpi, lienevätkö edes hänen pintaansa nähneet tarpeeksi kirkkaasti.


Kiitos Tarantinolle myös viihdyttävästä huumorista ja kontekstin tärkeyden muistuttamisesta. Joskus todellakin oli h-wood-näyttelijälle noloa mennä spagettiwesterneihin. 'Eihän niitä kukaan katso'. Tänä päivänä kun tutkii vaikka imbd:n katsojien listauksia 'maailman parhaimmista leffoista', niin ei siellä juuri westernejä enää ole. Paitsi spagettiwesternien klassikot. Pössyttelyn ilot ja kaikelle nauraminen on tietysti myös hupaisaa. Steve McQueen oli cool ja on vieläkin. Natalie Boothin sisko kuolee hämäräperäisesti huvijahdilla ja kovasti huhutaan, että hänen miehellään on asian kanssa jotain isompaakin tekemistä. Khöm, khöm. Heittoja piisaa niille, jotka hollywoodhistoriaa tuntee.


Ja vielä yksi kehu: maskeeraus ja puvustus. Kyllä on viimeisen päälle - tällaista osaamista Suomessa tarvittaisiin. Ja tällä tarkoitan tätä: kun tässä leffassa kuvataan h-woodin yhtä vähän hutiloiden tehtyä tusinatuotanto-tv-sarjaa, puvustus ja maskeeraus niin näyttelijöillä kuin stunteilla on vähän sinne päin - aivan kuin kotimaisessa tuotannossa aina epookkia kuvattaessa. Lähes järjestään kaikki nämä 60- ja 70-luvulle sijoittuneet suomalaiset elokuvat (Badding, Juice, Ganes, Kaappari jne) ovat täynnä huonoja peruukkeja, kirpputoreilta löydettyjä vaatteita, joissa näyttelijät eivät osaa olla, heillä on epämukavaa, epäsopivia rillejä tai aurinkolaseja. Raha tietysti ratkaisee ja resurssit, mutta tähän toivoisi Suomessakin panostettavan - edes siihen huolelliseen maskeeraukseen. Sillä kun esim. Pitt ja Dicaprio sitten siirtyvät niistä kököista roolihahmojensa tv-sarjojen rooliasuista 60-luvun lopun siviilivaatteisiin, he näyttävät luontevilta, ei puvustetuilta ja maskeeratuilta. Ja se konteksti, se konteksti: vaikka monet menneen ajan vaatteet tuntuvat nykyihmisitä epämukavailta, koomisilta, kamalilta, niin kuitenkin se ihminen, joka on niitä aikoinaan käyttänyt, on mitä luultavammin niistä vaatteista pitänyt.

Pitkä miinus - olisi ehkä ollut reilua minita edes sivumennen, ettei Mansonin porukka mitään oikeaa hippiporukkaa ollut. Hipit olivat kaikkea sitä, mitä joku Manson vihasi ja halveksi (mm rotujen tasa-arvo, väkivallattomuus, pasifismi, sukupuolten tasa-arvo, seksuaalinen vallankumous), hän vain käytti hyväksi trendiä saadakseen sopivia tyyppejä koukkuunsa.